Käsitöitä pitää aina olla useita kesken, tietenkin. Pitää olla yksinkertaisia töitä, jotka antavat hengähdyshetken monimutkaisemmista tai enemmän laskemista vaativista töistä. Tänä syksynä yksi "tv-töistä" oli patalaput. Alunperin tarkoitus oli tehdä pari paria joululahjoiksi, mutta tekeminen oli niin nopeaa ja jouhevaa, että yhtäkkiä viimeisteltävien pino alkoi olla aikamoinen.
Patalaput ovat siinä mielessä mukavia töitä, että ne valmistuvat nopeasti, eivätkä vaadi parin ensimmäisen jälkeen enää niin tarkkaa seuraamista, joten valmistuminen tapahtuu huomaamatta telkkaria katsellessa tai bussissa työmatkalla. Kirjasta Patalappuja à la Carte löysin hyvän mallin, jossa mielestäni yhdistyivät sopivasti toimivuus ja ulkonäkö. Aamukahvilla-patalappu on tehty kahdesta virkatusta osasta, jotka on yhdistetty nirkkoreunalla. Timanttipistokirjonta omalta osaltaan tekee patalapusta paksumman ja tiiviimmän, joten niiden avulla uskaltaa tarttua kuumempiinkin vuokiin ja pelteihin.
Kirjonnassa on sekin etu, että värien käytön mahdollisuus on lähinnä rajaton. Ainoa rajoitus on tekijän mieltymykset. Yksinkertaisen kirjonnan ja ketjusilmukoista ja pylväistä muodostuvan virkkauksen yhdistelmä sopii myös aloittelevalle virkkaajalle erittäin hyvin.
Toinen malli, jota koitin, oli nimeltään Oppipoika. Malli viehätti silmää, mutta käytännössä patalapun kasassa pysyminen hieman arvelutti.
Paksun ja värikkäämmään patalapusta tekevät lankaraidat, jotka on pujoteltu pylväiden väliin. Lankaraitoihin käytin valkoisia ja harmaita langanpätkiä. Yhdessä raidassa on aina kuusi lankaa. Lankaraitoja ei sidota sen paremmin kohdilleen, vaan kun kaikki raidat on pujotettu, tasataan päät saksilla. Tässä kohtaa heräsikin epäilys, että onko lankaraita tarpeeksi tiukasti pylväiden välissä, vai karkailevatko langat paikoiltaan pitkässä käytössä. Jäänee nähtäväksi. Tässä vielä lähikuva lankaraidoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti